Siirry pääsisältöön

Mitä minulle kuuluu?


Päiväjärjestyksessä?
Kirjoitin aikojen alussa tänne siitä kuinka lasteni kuulumiset ovat minun kuulumisiani. Näinhän se erityisesti vauva-aikoina vain on. Nyttemmin olen myös pysähtynyt saman kysymyksen äärelle...

- Mitä sinulle kuuluu? kysyy ystäväni soittaessaan pitkästä aikaa.
Menen sanattomaksi. Edelleen olen lasten kanssa kotona; syömme, ulkoilemme ja leikimme päivät pitkät. Toki siinä välissä minä laitan ruokaa, pesen pyykkiä, lämmitän, siivoan ja pidän kotia muutenkin pystyssä. Minkä tästä osuudesta kertoisin hänelle. Ohitan kysymyksen sujuvasti jollain hassunhauskalla kommelluksella, joka päivän aikana on sattunut.

Illalla luen Facebookia: yksi kaverini on raskaana, toinen juuri synnyttänyt suloisen pikkupojan, kolmas mennyt juuri naimisiin, neljäs muuttanut ulkomaille, viides viettää hääpäivää miehensä kanssa Thaimaassa, kuudes osti asunnon ja seitsemäs vaihtoi auton. Ja kaikenhuipuksi Facebook kysyy: "Mitä mietit?"

Öö...sitä, että elämäni on helvetin tylsää? Ei, en oikeasti ole sitä mieltä. Elämäni on aivan tavallista, jopa liian tavallista. Minulle ei ole sattunut mitään "uutiskynnyksen ylittävää" sitten 2011, jolloin kuopus syntyi. Mutta pitäisikö ollakaan. Eikö elämä ole juuri tässä: kaurapuuroon tahriintunut pyjama tuolin selkämyksellä, aamun lehti lukemattomana pöydällä ja lelut sikinsokin ympäri taloa. Lapset ovat terveitä ja onnellisia. Minä myös.


Tunnisteet:

Kommentit

Lähetä kommentti

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Miinusmerkkinen viikko

Ensin hyvät asiat: paino on edelleen laskusuunnassa. Jokainen miinusmerkkinen punnitus on pullan... siis juhlan paikka! :D Takkatulen ääressä tarkenee Sitten nämä muut lukemat: siis voi hyvä hyssykät näitä pakkaspäiviä. Olen sitä mieltä, että meidän perhe ulkoilee kelillä kuin kelillä edes ihan pikkuisen... No joo, ei ehkä siinä yli 25 asteen pakkasessa ei mennä ulos kuin pakon edessä. Olen sitten tällä reippaalla asenteellani onnistunut aiheuttamaan sen, että kun lapset on tottuneet pääsevänsä kaksi kertaa päivässä ulos, niin kaatosateella ja tulipalopakkasella on yhtä tuskaa - myös sisällä. "Ei ole mitään tekemistä", joten keksitään jotain tyhmää tai riehutaan. Kun yritän ehdotella tekemistä, "ei kelpaa". Onneksi oli niin lämmin syksy ja lauha alkutalvi. Tällä pakkasjaksolla kuopuskin on oppinut katsomaan telkkaria... Ei mikään hyvä saavutus. Raukka ei osaa vielä kunnolla puhua, mutta tuo minulle "kauko kauko" ja osoittelee telkkaria. On me toki ...
Lähetä kommentti
Lue lisää

Paperinkeräystä

Tuntuu, että olen kaikki vapaahetket siivoillut talouspaperisutturoita talostamme. Niitä löytyy ruokapöydältä, keittiön tasolta, olohuoneesta, kodinhoitohuoneesta ja välillä makuuhuoneistakin. Perheessä on siis vauva. ( Jotkut pitävät varmempana merkkinä rikkaimurin hankintaa. ) Muistan, että joskus kahden aikuisen taloudessa ihmettelin, miten pitkään yksi talouspaperirulla voikaan kestää ja mihin sitä oikeastaan tarvitaan. Tuolloin meillä oli usein niitä puoliarkkeja, mutta nyt kaipaisi välillä pyyheliinan kokoisia jättiarkkeja... Ekologista tai ei, en kuitenkaan ole alkanut pyyhkiä pienokaisen naamaa viledalla. Puklu-/ ruokajämiä sisältävät sutturat ovat sentään hieman kuivuttuaan erinomaisia sytykkeitä saunan kiukaaseen. Niitä on jotenkin terapeuttista tukkia sinne hylsyn sisään ja polttaa koko roska :D
Lähetä kommentti
Lue lisää

Lapset, lapset

Jatkona korkkausviestilleni jäin vielä pohtimaan omaa äitiyttäni. Olen aina ajatellut, etten halua olla sellainen äiti joka puhuu vain lapsistaan. Haluan, että minun kanssani viihtyy myös lapsettomat ystäväni, joiden elämän keskipisteenä on jokin muu asia. Ymmärrän lapsettomia, lapsettomuutta, ja sen että elämässä voi olla muutakin yhtä tärkeää, paremmin kuin moni aavistaakaan... Ihailen erästä ystävääni ja haluaisin olla samanlainen kuin hän: hänellä on viisi lasta ( ei, sitä en halua ), mutta hänen kanssaan jutellessa ei välillä edes muista hänen olevan äiti. Siis nimenomaan positiivisesti. Uskon, että hän on silti yksi parhaita äitejä ikinä! Hänen lapsensa arvostavat vanhempiaan ja nauttivat aidosti heidän seurastaan. Kuitenkaan hänen ei tarvitse korostaa äitiyttään muille, vaikka se on hänelle tärkeintä ja hänellä on omaakin elämää ilman lapsia. Tunnen myös monta yhden lapsen äitiä tai äitiydestä haaveilevaa, jotka tuntuvat olevan kiinnostuneempia jopa minun lapsistani kuin min...
3 kommenttia
Lue lisää