Pojat on poikia

"Nyt ei ole sitten enää akkavaltaa" totesi mieheni aikoinaan kuullessaan, että myös kuopus on poika. En sanonut mitään, mutta jäin kyllä miettimään että millainen pirttihirmu minä oikein olen...

"No, sitten vain kolmatta lasta hankkimaan" totesi isäni, joka jostain ihmeen syystä oli ilmeisesti siinä käsityksessä, että halusin tytön. Vastasin hänelle, että lopulta olisi sitten seitsemän veljestä. Senhän saa siinä alussa rastia lomakkeesta, että kumman haluaa. Laitoin vissiin väärään ruutuun epähuomiossa...

Oikeasti en ole koskaan miettinyt, kumpaa sukupuolta haluaisin lasteni olevan. Halusin toki tietää sukupuolen jo ultrassa, mutta en olisi osannuterityisemmin pettyä tai ilahtua kummastakaan. Tietysti myönnän, että pikkutyttöjen vaatteet ja muutkin tavarat näyttävät omiin silmiini paljon ihanammilta kuin pikkuautot, traktorit lietevaunuineen ja sotalelut. Onneksi minulla on kaksi kummityttöä, joille voin ostella tyttöjen tavaroita ja puhua tyttöjen juttuja! :)

Ihan vain leikkiäkseni isäni kommenteista provosoitunutta aloin keksiä hyviä puolia siitä, että meillä on kaksi poikaa.  Keksin useita, mutta ehdottomasti yksi tärkeimmistä oli se, että minun meikit, korut ja vaatteet saavat olla rauhassa...

Muutaman päivän päästä löysin erään koruni toimimasta leikkitraktroin hinauskettinkinä. Myös papljottini ja muutama muu hiustarvike oli päässyt joksikin työkoneeksi traktorin perään.

En voi vieläkään ymmärtää, miten pojat onkin niin poikia. Esikoinen on aina ollut kiinnostunut koneista, ja kuopuskin jo puolivuotiaana kiinnostui enemmän autoista ja traktroreista kuin mistään muusta lelusta. Siispä olen joutunut seuraamaan lähietäisyydeltä tontin raivausta, sähkölinjatyömaata, haketusta ym. mielenkiintoista tapahtumaa lähiseudulla. Ja kyläläiset tuntevat meidät, kun seisomme hyvin usein päätien varressa tunnistamassa autoja ja traktoreita. (Traktoreille ja rekoille nostetaan myös kättä...)

Eniten itseäni huvittava tapaus oli kuitenkin kevättalvella: mieheni teki koko talvilomansa polttopuita klapikoneella ja esikoinen halusi tietysti katsella hommaa. Minä jouduin sitten seisoskelemaan myös siellä vahtimassa häntä. Kolmantena päivänä puuskahdin miehelle, etten millään jaksaisi seistä siellä. Luulin keskustelun olevan kahdenkeskinen, mutta takaani kuului 2,5 -vuotiaan pikkumiehen ääni: "Äiti EI ym-mäl-lä!"

Viisi neuvoa odottajille

Pohdin tuossa, että millaisia neuvoja antaisin odottaville äideille vähän niinkuin Vuoden Mutsin -hengessä. Pohdin kai liikaa, sillä tulin lopulta siihen tulokseen etten oikein osaisi neuvoa muita, koska jokainen äiti on erilainen ja jokainen lapsi on erilainen. Omalla kohdallanikin osa esikoisen myötä tulleista "kauhukuvista" ei toteutunut toisen kanssa ja kuopuksen tapauksessa ilmeni ihan uusia, odottamattomia piirteitä... 

Mutta (ainakin) nämä neuvot olisin antanut itselleni esikoista odottaessa (ja kyllä nämä neuvot olisi tarvinnut uudestaan myös sitten toisessa raskaudessa...):

1. Älä varaa ruokaa kaappeihin mitenkään erityisesti ennen synnärille lähtöä, sillä perheen ruoankulutus ei lisäänny. Ruokahalu saattaa imetyksen myötä lisääntyä, muttet todennäköisesti ehdi syödä niin paljon kuin haluaisit. Vauvakin syö alkuun pelkkää maitoa. Puhumattakaan, että ne pussiherneet eivät edelleenkään itsestään muutu hernekeitoksi.

2. Älä ostele etukäteen vaatteita itsellesi ajalle "jälkeen raskauden". Et välttämättä palaudu vanhoihin mittoihisi (pitkään aikaan). 


3. Älä osta montaa säkillistä niitä suloisia ihan pienimpiä vaatteita vauvalle. Esikoinen käytti pari viikkoa koko 56 ja kuopus alle viikon. Tämä kannattaa tehdä selväksi myös sukulaisille. Nimim. Kuopus sai ristiäispäivänään 3 kk iässä lahjaksi 56 cm bodyn.

3. Muitakin tavaroita voi hankkia lapsen synnyttyä, kun näet miten tarpeellisia ne ovat ja toimiiko ne juuri teillä. Nimim. kaksi kertaa käytetty kantoliina myytävänä. 

4. Käytä rajattomasti aikaa rentoutumiseen, nukkumiseen ja parisuhteeseen ennen lapsen syntymää. Varsinkin jos perheessä on ennestään lapsia, "omaa aikaa" ja lepoaikaa voi olla seuraavan kerran sitten kun tulokas ei enää syö yöllä.

5. Pienikään vauva ei nuku koko ajan. Älä luulekaan, että ehdit tehdä kaapinperälle jääneet käsityöt tai lukea kirjahyllyn lukemattomat kirjat sinä aikana. Jos onnistut saamaan kädet vapaaksi, sinun täytyy todennäköisesti pestä pulloja, pumppua, pyykkiä, tehdä ruokaa, siistiä kotia jne. jne.

MIssä motivaationi on?

Miehellä alkoi kesäloma ja sen kunniaksi minä olen päässyt pakertamaan lopputyöni parissa. On muuten uskomattoman vastenmielistä hommaa, vaikka tätä olen odottanut kuukausia. Se on jännä, miten sitä ei oo mihinkään tyytyväinen.

Kun on lasten kanssa, meinaa välillä joko tympääntyä, hermostua tai väsyä ja kun tekee "työhommia", niin oireet on tismalleen samat. Jopa kakkavaipan vaihto tuntuu kivalta vaihtelulta tähän koneella istumiseen. Miten tästä voisi töihin lähteä?!

Oon muutenkin suonut yhä enemmän ajatuksia sille, että töihin täältä kotinurkista on joskus lähdettävä. Sitä ennen pitäis tehdä monta asiaa: kuopuksen kasvaa vielä vähän, esikoisen oppia kuivaksi, hankkia hoitopaikka, hankkia työpaikka ja mikä tärkeintä: hankkia motivaatio!