Ostetaan moottorikäyttöinen puutarhalapio

Ajattelin yhtenä päivänä, että siinä lasten kanssa pihalla ollessamme voisin nopeasti, ikään kuin ohimennen, siistiä pienen kukkapenkkini.

Jo muutamassa minuutissa esikoinen osoitti kyllästymisen merkkejä... Hän oli lähdössä toiselle puolelle pihaa leikkimään, ja pelkäsin jo että hommani jää taas kesken. Koetin keksiä hänelle vaihtoehtoista tekemistä siinä näköetäisyydellä.

Pitkän keskustelun päätteeksi hän keksi, että voisi auttaa äitiä (voi ei..), niinpä sitten etsittiin lapiota. Tähän hommaan ei käynyt mikä tahansa hiekkalapio, vaan piti olla ihan oikea puutarhalapio. Sitten alettiin kaivaa ylös äidin kukkia... Seurasi sarja kauniita ja vähemmän kauniita pyyntöjä, kieltoja, käskyjä, kiristystä, uhkailua ja lahjontaa.

Isin kans on aina kivaa

Lopulta sovittiin pelisäännöt: äiti näyttää mitä saa kaivaa (tee siinä sitten itse mitään, kun koko ajan saat vahtia toista...). Homma sujuikin aina siihen asti, kunnes tuli vastaan niin tiukka heinätupas, jota hän ei itse saanut kaivettua. Seurasi epämääräistä kiukuttelua. Yritin sovitella ja auttaa (virhe!), lapsi haluaa tehdä ITSE!

Lopputulos: Itkua, huutoa ja muihin hommiin. Kukkapenkin ehtii myöhemminkin.

Mutta kun mies kunnostaa traktoria, esikoinen seuraa haltioituneena muutaman metrin päästä. MIKSI?

Nurin oikein

Meillä on nykyään muotia pukea vaatteet nurinpäin. 2,5-vuotiaan into pukea ITSE näyttäytyy kiukkuna, raivona ja tarvittaessa myös äärimmäistä keskittymistä vaativana toimenpiteenä. Vaikka olisi miten kiire, ei äiti saa auttaa.

Tänään olin laittamassa häntä päiväunille ja eiköhän oltu siihen mennessä sotkettu koko vaatekaapin housuvarasto (harjoitellaan näppärästi tässä ilmojen lämmettyä myös ilman vaippaa olemista). Nopeana ratkaisuna keksin, että laitetaan yöhousut päiväunien ajaksi. Esikoinen jäi pukemaan itse ja kävin vaihtamassa pienemmälle vaippaa. Ehdin tässä välissä jo vastata puhelimeen ja huudella esikoiselle, että mitähän hän mahtaa puuhailla, kun on niin hiljaista... Raukka oli vaihtanut myös yöpaidan päälleen, mutta se oli livahtanut väärinpäin (eteen kuuluva kuvio takana). Sitten taas puettiin...

flickr / adeleturner

Toisaalta tuo on hellyttävää, ja välillä taas niin äärimmäisen hermoja raastavaa, kun kaulurista etsitään minuuttitolkulla ulostuloreikää. Onneksi vaatetta tarvitsee näin kesäaikaan paljon vähemmän. Saappaat väärissä jaloissa on tuttua jo viime kesältä. 

Iltapäivällä uloslähtiessämme nykäisin nopeasti jonkun takin naulakosta niskaani, kun kuopus huusi täyttä kurkkua väsyneenä vaunuissa ja esikoinen suuntasi ovesta pahaenteisesti kohti vesiojaa. Siinä puolijuoksua mennessäni yritin laittaa vetoketjua kiinni ja ihmettelin, miten se ei meinaa millään onnistua. Niinpä; takki oli sujahtanut väärinpäin... 

Paperinkeräystä

Tuntuu, että olen kaikki vapaahetket siivoillut talouspaperisutturoita talostamme. Niitä löytyy ruokapöydältä, keittiön tasolta, olohuoneesta, kodinhoitohuoneesta ja välillä makuuhuoneistakin. Perheessä on siis vauva. (Jotkut pitävät varmempana merkkinä rikkaimurin hankintaa.)

Muistan, että joskus kahden aikuisen taloudessa ihmettelin, miten pitkään yksi talouspaperirulla voikaan kestää ja mihin sitä oikeastaan tarvitaan. Tuolloin meillä oli usein niitä puoliarkkeja, mutta nyt kaipaisi välillä pyyheliinan kokoisia jättiarkkeja...

Ekologista tai ei, en kuitenkaan ole alkanut pyyhkiä pienokaisen naamaa viledalla. Puklu-/ ruokajämiä sisältävät sutturat ovat sentään hieman kuivuttuaan erinomaisia sytykkeitä saunan kiukaaseen. Niitä on jotenkin terapeuttista tukkia sinne hylsyn sisään ja polttaa koko roska :D

Lahjaksi omaa aikaa

Hyvää äitienpäivää kaikille äideille! Tänä vuonna ei tullut hikisin pikkukätösissä nyperretyin silkkipaperipalleroin koristeltua korttia johtuen puhtaasti siitä, että isompi lapsi ei ole päivähoidossa eikä isi ole organisoinut askartelutalkoita. Pienempi ei osaa vielä äitienpäivänä tarjota sänkyyn kuin puklua, kuolaa ja muita eritteitä. Sentään aurinkoisen hymyn saa tilaamattakin.

Mieheni sen sijaan luki ajatuksiani kuin avointa kirjaa. Olipas sattuvasti sanottu, nimittäin...

...tadaa:

Ennen

Jälkeen

Sain siis Vuoden mutsi -kirjan! Löysin juuri vastikään kirjoittajien blogit ja nyt heidän kirja on hyllyssäni! Hyllyssä siksi, että ahmaisin sen (ja suklaan...) samalta istumalta. Sain siis lahjaksi myös lahjoista parhainta (kirjaa mitenkään väheksymättä) eli omaa aikaa! Jutut olivat kuin suoraan minun pääkopastani. Ei voi sanoa, että näppikseltäni, koska en yllä moiseen hauskuuteen ja verbaliikkaan, mutta hengessä ja noissa ajatuksissa olen mukana erittäin täysillä.

Esikoisen aikana olisin kaivannut jotain juuri tällaista, kun paniikissa yritin tehdä kaikein  oikein. Siis "oikein" tarkoittaa tässä tapauksessa kaikkia muiden ajatuksista ja asenteista ammennettuja muka-totuuksia. Toisen lapsen kohdalla olen vasta ymmärtänyt, että äitiys on jokaisen oma asia. On erilaisia lapsia, joten on myös erilaisia äitejä.

Imetyksestä olisin mieluusti lukenut enemmänkin, sillä se on asia joka itselläni aiheutti esikoisen kohdalla melkoisia kriisejä. Synnärillä (mikä sana!) ei ehditty siihen opastaa, olin itse niin hukassa kaikkien asioiden kanssa, etten osannut vauvaa siinä mitenkään auttaa ja niinpä se jäi hyvin lyhyeksi kokemukseksi. En harmittele niinkään sitä että vauvani sai sitä Parasta ja Ainoaa Oikeaa Imeväisen Ravintoa vain muutaman kuukauden (ja senkin osittain..), vaan sitä millaisia syytöksiä aiheen tiimoilta äitien harteille lasketaan. Kysymys on kuitenkin vain siitä, että lapsi saa ja hänen tulee saada ravintoa. Tiedän kyllä, että aiheesta on tutkimustuloksia jne. jne. Tiedän myös, että itse en ole saanut tippaakaan Äidinmaitoa, enkä ole sairastellut koko ikänäni juuri lainkaan. Tiedän myös lapsia, joilla on ollut korvakierre, vaikka ovat saaneet Äidinmaitoa niin kauan että ovat sen perään osanneet jo itse kysellä. Huoh.. :)

Suosittelen kirjaa kaikille äideille ja äidiksi haluaville, jotka uskaltavat puhua tai lukea asioista niiden oikeilla nimillä ja kurkistaa äitimyytin taakse. Tämä oli erittäin tervetullut näkökulma asioihin, joista yleensä hyssytellään tai niitä kaunistellaan ihan syyttä suotta. Nauttikaa äidit äitiydestä ja äitienpäivästä!

Terve järki vai maalaisjärki

Olen pitänyt itseäni varsin tollona äitinä. En ole hirveästi ollut pienten lasten kanssa ennen omien saamista, enkä myöskään ole jaksanut roikkua netissä tutkimassa tietoa uusimmista vaunumalleista. En edes esikoisen kohdalla... Johtuneetko se sitten osittain siitä, etten ole koskaan varsinaisesti haaveillut lapsista, joten muutkin tavarat on haettu vähän samalla meinigillä kuin maito kaupasta: akuuttiin tarpeeseen. Siis heti samaan hengenvetoon kuin joku nyt siellä kahvinsa vetää, todettakoon  että olen halunnut lapsia ja niistä äärimmäisen kiitollinen. Vertaan vaan itseäni niihin, jotka ovat jo omassa lapsuudessaan tienneet olevansa äitityyppiä... 

Lahjamuki

Esikoisen kanssa kriiseilin imetyksestä, joka ei ottanut sujuakseen. Sentään edes kuuntelin sujuvasti jopa naapurin lapsettoman papan kommentit imetyksen tärkeydestä. Nyt olen sitten kehittänyt ongelman, kun kuopus on siirtymässä pulloruokintaan, että onko oikea syöttöväline sittenkään pullo vai pitäisikö ottaa käyttöön nokkamuki vai hörppyytänkö häntä mukista... Lääkäri sanoo sitä, neuvolantäti tätä ja puheterapeutti jotain muuta. Koko ajan toki joku järkiolento sisälläni sanoo, että pääasia että ruokaa uppoaa tavalla tai toisella, mutta onhan se hirveää kun pienen viattoman olennon koko elämän kestävät ratkaisut rysäytetään tämmöisen itsekin vielä lapsenomaiseksi luokiteltavan äiti-ihmisen harteille. Ja näitä kun ei voi jäädä harkitsemaan. Pari päivää nokkamukia on todennäköisesti äkkiä pysyvä käytäntö, jonka jälkeen aloitetaan usean viikon vieroitus.

Voin onneksi lohduttautua sillä, että imetys onnistui noinkin pitään näinkin hyvin ja myös sillä, että esikoinen lipitti koko alkuelämänsä "muovimyrkkytuttipullosta" ja siirtyi sujuvasti 1 vuoden iässä suoraan laseihin. Perhekerhossakin olivat ihmeissään, kun meidän yksivuotias ei halunnut juoda muovimukista :D Ehkä me mennään tämän toisenkin kohdalla samalla kaavalla... lahjaksi saatu nokkamuki jää ainakin toistaiseksi kaappiin.

Olen kyllä yksi eksynyt turisti tuolla lastentarvikeviidakossa. Yritän aina palauttaa itseni alkupisteeseen ajattelemalla, että silloin kun minä itse olin pieni, ei ollut näitäkään systeemejä ja hyvin pärjättiin. Mm. kurapiste jäi taloomme tekemättä tällä logiikalla :D

Siemenlastia odotellessa

Tuorein - ja samalla vanhin - harrastukseni puutarhanhoito on taas monella tapaa ajankohtainen. Luulin taas hetken olevani jotenkin ainutlaatuinen ja erilainen nuori perheenäiti, mutta satojen muiden tavoin meillä menevät siemenet vakoon tänäkin kesänä. Ei, NIITÄ siemeniä meillä ei enää päästetä itämään...

Jahka tässä vauvanhoidolta liikenee aikaa ja tilaa, niin täyttykööt kodinhoitohuoneemme vaippojen sijaan taimiastioista. Tänä vuonna mennään vielä semmoisilla kasveilla, jotka ehtivät suoraan kylvettynä antamaan satoa. Se on tosin minusta erikoista, että kun kerran nykyään on muotia viljellä kaikkea, niin ei kauppojen valikoimista sitä juurikaan huomaa. Siis voi olla, että sieltä löytyy sinisiä kehäkukkia ja mustia (eläviä) orvokkeja, muttei perushyötykasveja. Tai no ehkä nekin sit menee päärynätomaattien, karviaispaprikan ja kurkkuperunan linjoilla. Minä kun kaipaisin vanhan hyvän ajan tavoin mm. keräkaalin, parsakaalin ja purjon taimia. Ennen noita löytyi pienten maaseutupitäjien rautakauppojen puutarhaosastoiltakin, nykyään ei edes puutarhoilta. Pitää sitte tehä ite. :)

Yksi syy muuttaa maalle oli juuri tuo ruoan kasvattaminen (osin) itse. Se on hauskaa, mielenkiintoista, virkistävää ja myös lapsille sopivaa toimintaa. Ainakin meillä mullassa on möyritty ihan pienestä asti. Ensin kasteltu ja kerätty satoa, tänä vuonna varmaan osataan jo istuttaakin.

Nyt on kuitenkin tämän kesän siemenet tilattu! Tänä vuonna meillä kasvaa: perunaa, porkkanaa, sipulia, punajuurta, lanttua, naurista, herneitä, salattia sekä erilaisia yrttejä. Vielä kun sen ikioman kellarin sais valmiiksi...