Edellinen pääministeri kannusti lisääntymään ja minä hölmö tein sen: Opinnot jäivät kesken ja nyt niitä kahden lapsen karjuessa jaloissa pitäisi tässä vääntää valmiiksi. Jos leikitellään ajatuksella, että gradu valmistuisi kuin itsestään, päätyisin hyvin todennäköisesti kortistoon eli se siitä sitten.
Keskustelussa ehdoteltiin myös osa-aikatöitä. Olen jo koko opiskeluajan etsinyt osa-aikatöitä eikä niitä ole löytynyt. Se taitaa olla vähän samanlainen urbaanilegenda kuin etätyöt. Paljon niitä tehdään ja tekijöitä kaivattaisiin, mutta mistään niitä ei tunnu löytyvän. Tai jos löytyisi, ei löydy osa-aikaista hoitopaikkaa.
Virpi Salmi kirjoitti Hesarin kolumnissa melko lennokkaasti otsikolla: "Äidin paikka on töissä". Hänen mielestään kotiäidit chillailevat ja kuvittelevat typerästi, että omien lasten hoitaminen on työtä, vaikka:
"Työssäkäyvät äidit sen sijaan hoitavat työn lisäksi omat lapsensa ja imuroivat "ilmaiseksi", kuten yhteiskuntakelpoisen ihmisen ikään kuin kuuluukin."
Kyllä kotiäiditkin hoitavat omia lapsiaan myös iltaisin, enkä minä ainakaan ole vielä kertaakaan saanut siivottua päivällä pienten lasteni kanssa, vaan se jää kyllä tämän loisammatin työajan ulkopuolelle. Voiskohan siitä saada ylityökorvausta?
Ja kyllä, lähtisisin erittäin mielelläni töihin chillaamaan, jos niitä olisi tarjolla, ja jos kolmevuotias uhmaikäiseni ja arka 1-vuotiaani tottuisivat hoitopaikkaan (jos sellaisen saisivat). Tämä kotiäidin työ on nimittäin useimmiten sieltä rankimmasta päästä. Tästä ei edes voi jäädä saikulle, pitää lomaa ja työttömäksi jääminenkään ei ole todennäköistä.
Sitä paitsi, millainen äiti sysää lapsensa yhteiskunnan hoidettavaksi ja maksettavaksi, eikä kituuta muutamalla satasella kotona kuuntelemassa itse kiukutteluja ja ota kasvatusvastuuta? Niinpä, tämä syyttelevä keskustelu ei johda mihinkään, kaivattaisiin oikeasti joustavia malleja olla töissä ja olla hoidossa, kun tukiverkostotkaan eivät nykyään toimi yhtä hyvin kuin ennen vanhaan.
