Mitä minulle kuuluu?

Päiväjärjestyksessä?

Kirjoitin aikojen alussa tänne siitä kuinka lasteni kuulumiset ovat minun kuulumisiani. Näinhän se erityisesti vauva-aikoina vain on. Nyttemmin olen myös pysähtynyt saman kysymyksen äärelle...

- Mitä sinulle kuuluu? kysyy ystäväni soittaessaan pitkästä aikaa.
Menen sanattomaksi. Edelleen olen lasten kanssa kotona; syömme, ulkoilemme ja leikimme päivät pitkät. Toki siinä välissä minä laitan ruokaa, pesen pyykkiä, lämmitän, siivoan ja pidän kotia muutenkin pystyssä. Minkä tästä osuudesta kertoisin hänelle. Ohitan kysymyksen sujuvasti jollain hassunhauskalla kommelluksella, joka päivän aikana on sattunut.

Illalla luen Facebookia: yksi kaverini on raskaana, toinen juuri synnyttänyt suloisen pikkupojan, kolmas mennyt juuri naimisiin, neljäs muuttanut ulkomaille, viides viettää hääpäivää miehensä kanssa Thaimaassa, kuudes osti asunnon ja seitsemäs vaihtoi auton. Ja kaikenhuipuksi Facebook kysyy: "Mitä mietit?"

Öö...sitä, että elämäni on helvetin tylsää? Ei, en oikeasti ole sitä mieltä. Elämäni on aivan tavallista, jopa liian tavallista. Minulle ei ole sattunut mitään "uutiskynnyksen ylittävää" sitten 2011, jolloin kuopus syntyi. Mutta pitäisikö ollakaan. Eikö elämä ole juuri tässä: kaurapuuroon tahriintunut pyjama tuolin selkämyksellä, aamun lehti lukemattomana pöydällä ja lelut sikinsokin ympäri taloa. Lapset ovat terveitä ja onnellisia. Minä myös.