Siirry pääsisältöön

Äitidementia

Näin kolmekymppisiä odotellessa voi sopivasti alkaa jurputtaa "vanhuudenvaivoista". Pidän toki itseäni nuorena vielä, mutta vaivat ovat mummojen... No, ehkä sitä hiljalleen ollaan fyysisesti palailemassa omaksi itsekseen sen 9kk jättiläismaratonin jäljiltä ja untakin on välillä saanut jo ihan mukavasti. Henkisesti olen välillä sekaisin kuin seinäkello.

Siis hyvällä mielellä ja onnellisena elelen, mutta voi hyvänen aika kun sitä on välillä pöllämystynyt ja unohtelee asioita. Sekoilu alkoi jo esikoista odotellessa, kun perhevalmennuksessa en muistanut laskettua aikaa. Koko muu porukka piti mua varmasti tosi outona tyyppinä...

Neuvolassa jouduin aina katsomaan kalenterista raskausviikot (miksi ne pitää laskea niin ihmeellisesti!?) ja synnytyksen jälkeen joku kysyi minulta lapsen syntymäpainoa. Öö?? Siis ketä ulkopuolista se voi kiinnostaa?! Onneksi se luki papereissa...

Sitten on näitä perinteisiä: hehkulamput menee jääkaappiin ostoskassia purkaessa, menen hakemaan jotain enkä yhtään muista mitä ja unohdan laittaa veden kahvinkeittimeen (se johto kannattaa myös laittaa seinään, jos oikeesti tekee kahvia mieli...)

Paras oli ehkä se, kun alkuun kuopus ei yhtään nukkunut sisällä sängyssä, mutta eräänä päivänä sain hänet useamman tunnin unille. Olin siihen asti elänyt melkoisessa symbioosissa pienokaisen kanssa jo monta kuukautta ja milloin hän oli nukkunut sylissä, milloin sisällä vaunuissa. Esikoisen nukkuessa myös päiväuniaan, aloin lueskelemaan lehteä ja yhtäkkiä säikähdin, että jestas mulla on molemmat kädet vapaana: Minne sen vauva on joutunut...!?! No siellähän se sängyssä nukkui.. :D

Onneksi molemmat sentään nukkuu nykyään tosi hyvin yönsä ja olen tutin virasta vapautumisen jälkeen alkanut lenkkeillä, joten jospa ne aivot vielä aktivoituisivat. Oman nimeni ja lasten nimet sentään muistan vielä. Ja mieskin näyttää ihan tutulta sekä aamuisin että iltaisin töistä tullessaan :D



Tunnisteet:

Kommentit

Lähetä kommentti

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Miinusmerkkinen viikko

Ensin hyvät asiat: paino on edelleen laskusuunnassa. Jokainen miinusmerkkinen punnitus on pullan... siis juhlan paikka! :D Takkatulen ääressä tarkenee Sitten nämä muut lukemat: siis voi hyvä hyssykät näitä pakkaspäiviä. Olen sitä mieltä, että meidän perhe ulkoilee kelillä kuin kelillä edes ihan pikkuisen... No joo, ei ehkä siinä yli 25 asteen pakkasessa ei mennä ulos kuin pakon edessä. Olen sitten tällä reippaalla asenteellani onnistunut aiheuttamaan sen, että kun lapset on tottuneet pääsevänsä kaksi kertaa päivässä ulos, niin kaatosateella ja tulipalopakkasella on yhtä tuskaa - myös sisällä. "Ei ole mitään tekemistä", joten keksitään jotain tyhmää tai riehutaan. Kun yritän ehdotella tekemistä, "ei kelpaa". Onneksi oli niin lämmin syksy ja lauha alkutalvi. Tällä pakkasjaksolla kuopuskin on oppinut katsomaan telkkaria... Ei mikään hyvä saavutus. Raukka ei osaa vielä kunnolla puhua, mutta tuo minulle "kauko kauko" ja osoittelee telkkaria. On me toki ...
Lähetä kommentti
Lue lisää

Paperinkeräystä

Tuntuu, että olen kaikki vapaahetket siivoillut talouspaperisutturoita talostamme. Niitä löytyy ruokapöydältä, keittiön tasolta, olohuoneesta, kodinhoitohuoneesta ja välillä makuuhuoneistakin. Perheessä on siis vauva. ( Jotkut pitävät varmempana merkkinä rikkaimurin hankintaa. ) Muistan, että joskus kahden aikuisen taloudessa ihmettelin, miten pitkään yksi talouspaperirulla voikaan kestää ja mihin sitä oikeastaan tarvitaan. Tuolloin meillä oli usein niitä puoliarkkeja, mutta nyt kaipaisi välillä pyyheliinan kokoisia jättiarkkeja... Ekologista tai ei, en kuitenkaan ole alkanut pyyhkiä pienokaisen naamaa viledalla. Puklu-/ ruokajämiä sisältävät sutturat ovat sentään hieman kuivuttuaan erinomaisia sytykkeitä saunan kiukaaseen. Niitä on jotenkin terapeuttista tukkia sinne hylsyn sisään ja polttaa koko roska :D
Lähetä kommentti
Lue lisää

Lapset, lapset

Jatkona korkkausviestilleni jäin vielä pohtimaan omaa äitiyttäni. Olen aina ajatellut, etten halua olla sellainen äiti joka puhuu vain lapsistaan. Haluan, että minun kanssani viihtyy myös lapsettomat ystäväni, joiden elämän keskipisteenä on jokin muu asia. Ymmärrän lapsettomia, lapsettomuutta, ja sen että elämässä voi olla muutakin yhtä tärkeää, paremmin kuin moni aavistaakaan... Ihailen erästä ystävääni ja haluaisin olla samanlainen kuin hän: hänellä on viisi lasta ( ei, sitä en halua ), mutta hänen kanssaan jutellessa ei välillä edes muista hänen olevan äiti. Siis nimenomaan positiivisesti. Uskon, että hän on silti yksi parhaita äitejä ikinä! Hänen lapsensa arvostavat vanhempiaan ja nauttivat aidosti heidän seurastaan. Kuitenkaan hänen ei tarvitse korostaa äitiyttään muille, vaikka se on hänelle tärkeintä ja hänellä on omaakin elämää ilman lapsia. Tunnen myös monta yhden lapsen äitiä tai äitiydestä haaveilevaa, jotka tuntuvat olevan kiinnostuneempia jopa minun lapsistani kuin min...
3 kommenttia
Lue lisää