Olen taas täällä! Miltei vuosi on siitä kun lopetin kirjoittamisen. Voi miten olen kaivannut rakasta harrastusta ja paikkaa, jonne voisin purkaa ajatuksiani. Aikaa vain ei ole ollut. Uskomattoman nopeasti (näin jälkeenpäin ajateltuna) on nämä pari vuotta menneet ,ja perheen kuopuskin on jo oikea pikkumies (2 v.).
Joulu oli jonkinlainen pieni käänne minun ja koko perheen elämässä: Tuntui kuin olisi jokin uuden alku. Mitään dramaattista ei ole tapahtunut, mutta jotenkin tuo normaalista hektisestäkin arjesta poikennut aikataulu toimineen toi selvästi esiin sen, että tässä elämässä alkaa olla taas sijaa omille jutuille ja parisuhteelle. Ehkä se oli enemmän oman pään sisäinen käänne :)
Katsoimme jopa elokuvaa miehen kanssa rauhassa ekan kerran pariin-kolmeen vuoteen, kun tiedettiin ettei aamulla todennäköisesti tarvitse töiden tai kuopuksen unirytmin takia herätä viideltä tai edes vielä kuudelta. Se oli mahtavaa! Ei silti, etteikö iltaisin ole ollut mukava supatella salaa peiton alla, sehän se vasta on ollutkin aikaa parisuhteelle...
Omia juttuja olen odottanut: on ihanaa, kun ehtii itsekin laittautua aamuisin (ennen ravasin kahden potan, hammasmukin ja vaatekaapin väliä jne.), ehtii syödä rauhassa (ei tarvitse napostella epäterveellisiä välipaloja kun lapset nukkuu) ja pystyy tekemään jotain pikkuhommia "rauhassa", kun lapset leikkii yhdessä (ennen piti laittaa dvd pyörimään, jos halusi puhua puhelimessa tai maksaa laskut tai hoitaa ne, kun mies on kotona).
En haikaile menneitä, enkä elä "sitku". Elämä on tässä ja nyt!
Joulu oli jonkinlainen pieni käänne minun ja koko perheen elämässä: Tuntui kuin olisi jokin uuden alku. Mitään dramaattista ei ole tapahtunut, mutta jotenkin tuo normaalista hektisestäkin arjesta poikennut aikataulu toimineen toi selvästi esiin sen, että tässä elämässä alkaa olla taas sijaa omille jutuille ja parisuhteelle. Ehkä se oli enemmän oman pään sisäinen käänne :)
Katsoimme jopa elokuvaa miehen kanssa rauhassa ekan kerran pariin-kolmeen vuoteen, kun tiedettiin ettei aamulla todennäköisesti tarvitse töiden tai kuopuksen unirytmin takia herätä viideltä tai edes vielä kuudelta. Se oli mahtavaa! Ei silti, etteikö iltaisin ole ollut mukava supatella salaa peiton alla, sehän se vasta on ollutkin aikaa parisuhteelle...
Omia juttuja olen odottanut: on ihanaa, kun ehtii itsekin laittautua aamuisin (ennen ravasin kahden potan, hammasmukin ja vaatekaapin väliä jne.), ehtii syödä rauhassa (ei tarvitse napostella epäterveellisiä välipaloja kun lapset nukkuu) ja pystyy tekemään jotain pikkuhommia "rauhassa", kun lapset leikkii yhdessä (ennen piti laittaa dvd pyörimään, jos halusi puhua puhelimessa tai maksaa laskut tai hoitaa ne, kun mies on kotona).
En haikaile menneitä, enkä elä "sitku". Elämä on tässä ja nyt!
Kommentit
Lähetä kommentti