Siirry pääsisältöön

Vaatteet on mun aatteet?

En ole koskaan ollut kiinnostunut vaatteista, mikä ehkä paistaa läpi myös aiemmista kirjoituksistani. Lähinnä vaateostokseni on pakon edessä henkkamaukalta nettikaupasta tilaamista. Lapsille toki jotkut tarjouspöksyt ja - haalarit ovat tarttuneet marketista mukaan. Onneksi tähän asti lastenvaatehankintoja on voinut tehdä sovittamatta ja näin delegoida vaikkapa isovanhemmat hoitamaan asiaa (tähän liittyy tietysti myös taloudellisia mahdollisuuksia ;).

Kaveripiirissäni ja varsinkin isommissa piireissä, kuten erilaisilla  kutsuilla ja perhekerhossa jutut kuitenkin kääntyvät usein vaatteisiin, koska paikalla on yleensä vain äitejä. Tällöin olen huomannut, että on parempi pitää suunsa kiinni: En ikinä uskalla tunnustaa, että myin meidän ainoan Metsola-vaatteet muutamalla eurolla peräkonttikirppiksellä ja se ainoa Lip Fish-puku lähti lahjoituksena eteenpäin, koska kuopus pelkäsi kuollakseen niitä roikkuvia koipia ja isoja silmiä. Pysyin myös vaiti, kun äidit kilvan kehuivat Popin haalareita ja kuinka niiden kanssa voi istua vaikka lätäkössä. Minä en anna lasten istua lätäkössä (huono äiti, tiedän). Mutta sentään kotona googletin salaa mikä on tuo kumma "popi"... ;)

Rakkain paita? 
Mami Go Go-blogissa kuvattiin hyvin tätä ilmiötä, johon en ole älynnyt sotkeutua. Meillä vaatteet ovat koneöljyssä (jostain ihmeen syystä) ja puhki alta aikayksikön, joten satsaan mieluummin itsekkäästi vaikkapa omiin vaatteisiini mahdolliset säästyneet rahat. Sen verran olen sentään ajatellut lapsiani ja itseäni, että olen uskaltautunut reippaasti ja avoimin mielin mukaan kaikille lastenvaatekutsuille ja luen muutamia lastenvaatteita käsitteleviä blogeja. Tämän myötä pojilla on mm. komeat, kuosilliset merkkipaidat! Ei kerrota kellekään että niistä lähti värit heti ekassa pesussa... Niiden arvohan saattoi vaan kasvaa: nyt ne näyttää siltä, että ne on voitu hankkia kirppikseltä vielä kalliimmalla kuin alkuperäiset ;)
Tunnisteet:

Kommentit

Lähetä kommentti

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Miinusmerkkinen viikko

Ensin hyvät asiat: paino on edelleen laskusuunnassa. Jokainen miinusmerkkinen punnitus on pullan... siis juhlan paikka! :D Takkatulen ääressä tarkenee Sitten nämä muut lukemat: siis voi hyvä hyssykät näitä pakkaspäiviä. Olen sitä mieltä, että meidän perhe ulkoilee kelillä kuin kelillä edes ihan pikkuisen... No joo, ei ehkä siinä yli 25 asteen pakkasessa ei mennä ulos kuin pakon edessä. Olen sitten tällä reippaalla asenteellani onnistunut aiheuttamaan sen, että kun lapset on tottuneet pääsevänsä kaksi kertaa päivässä ulos, niin kaatosateella ja tulipalopakkasella on yhtä tuskaa - myös sisällä. "Ei ole mitään tekemistä", joten keksitään jotain tyhmää tai riehutaan. Kun yritän ehdotella tekemistä, "ei kelpaa". Onneksi oli niin lämmin syksy ja lauha alkutalvi. Tällä pakkasjaksolla kuopuskin on oppinut katsomaan telkkaria... Ei mikään hyvä saavutus. Raukka ei osaa vielä kunnolla puhua, mutta tuo minulle "kauko kauko" ja osoittelee telkkaria. On me toki ...
Lähetä kommentti
Lue lisää

Paperinkeräystä

Tuntuu, että olen kaikki vapaahetket siivoillut talouspaperisutturoita talostamme. Niitä löytyy ruokapöydältä, keittiön tasolta, olohuoneesta, kodinhoitohuoneesta ja välillä makuuhuoneistakin. Perheessä on siis vauva. ( Jotkut pitävät varmempana merkkinä rikkaimurin hankintaa. ) Muistan, että joskus kahden aikuisen taloudessa ihmettelin, miten pitkään yksi talouspaperirulla voikaan kestää ja mihin sitä oikeastaan tarvitaan. Tuolloin meillä oli usein niitä puoliarkkeja, mutta nyt kaipaisi välillä pyyheliinan kokoisia jättiarkkeja... Ekologista tai ei, en kuitenkaan ole alkanut pyyhkiä pienokaisen naamaa viledalla. Puklu-/ ruokajämiä sisältävät sutturat ovat sentään hieman kuivuttuaan erinomaisia sytykkeitä saunan kiukaaseen. Niitä on jotenkin terapeuttista tukkia sinne hylsyn sisään ja polttaa koko roska :D
Lähetä kommentti
Lue lisää

Lapset, lapset

Jatkona korkkausviestilleni jäin vielä pohtimaan omaa äitiyttäni. Olen aina ajatellut, etten halua olla sellainen äiti joka puhuu vain lapsistaan. Haluan, että minun kanssani viihtyy myös lapsettomat ystäväni, joiden elämän keskipisteenä on jokin muu asia. Ymmärrän lapsettomia, lapsettomuutta, ja sen että elämässä voi olla muutakin yhtä tärkeää, paremmin kuin moni aavistaakaan... Ihailen erästä ystävääni ja haluaisin olla samanlainen kuin hän: hänellä on viisi lasta ( ei, sitä en halua ), mutta hänen kanssaan jutellessa ei välillä edes muista hänen olevan äiti. Siis nimenomaan positiivisesti. Uskon, että hän on silti yksi parhaita äitejä ikinä! Hänen lapsensa arvostavat vanhempiaan ja nauttivat aidosti heidän seurastaan. Kuitenkaan hänen ei tarvitse korostaa äitiyttään muille, vaikka se on hänelle tärkeintä ja hänellä on omaakin elämää ilman lapsia. Tunnen myös monta yhden lapsen äitiä tai äitiydestä haaveilevaa, jotka tuntuvat olevan kiinnostuneempia jopa minun lapsistani kuin min...
3 kommenttia
Lue lisää