Muna kasvattaa kanaa?

Useampi kaverini Facebookissa on linkittänyt Hesarin (19.10.2012) jutun "Rangaistukset eivät auta pikkulapsia". Sen verran vetävä otsikko oli, että olihan tuo juttu pakko lukaista läpi.

Jokainen lukee tietysti jutun omasta näkökulmastaan ja jokaisella on oma mielipiteensä - unohtamatta sitäkään että jokainen lapsi on yksilö. Hyviä teoreettisia, tutkimuksessa todettuja tai niistä johdettuja ohjeita on myös äärimmäisen hankala noudattaa käytännössä ja sama toisinpäin: käytännössä tapahtuvia asioita on vaikea tutkia, niin että saatu tieto olisi "oikeaa". Minä en kannata ruumiillisia rangaistuksia. enkä mielelläni rangaistuksia lainkaan.

Muutama kohta kuitenkin hyppäsi tuosta silmiini:

"Huo­non käy­tök­sen seu­rauk­se­na lap­sia uh­kail­laan myös siir­tä­mi­sel­lä pie­nem­pien las­ten ryh­mään har­joit­te­le­maan "kun­nol­la ole­mis­ta". Jos­kus uh­kaus myös to­teu­te­taan." 

En hae neuvoa tieteestä, mutta omiin kokemuksiini pohjautuen olen vakuuttunut siitä, että uhkauksen ja rangaistuksen tulee olla sellainen joka voidaan toteuttaa. Ja nyt tulee tärkein: se pitää myös toteuttaa aina, jos tilanne siihen pisteeseen kärjistyy! Tyhjillä uhkauksilla saadaan vietyä helposti kasvattajan auktoriteettiasema. Olen monet kerrat todistanut ulkopuolisten näkökulmasta äärimmäisen rasittavaa episodia, jossa lapset tekevät systemaattisesti jotain kiellettyä, vanhemmat kieltävät ja lopulta uhkaavat jollain, jota ei uskalleta / voida / jakseta toteuttaa ja sama "leikki" jatkuu ikuisuuteen. Jos rangaistus on riittävän ikävä, ei lapsi halua kokea sitä uudestaan ja toimii ohjeiden mukaan. Tämä kuulostaa nyt pahalta tällä tavalla kirjoitettuna, mutta kerron esimerkin:

Meidän kolmevuotias kieltäytyi syömästä aamu- ja iltapuuroa (ylläri). En antanut periksi ja siirtynyt vaikkapa muroihin, koska pidän puuroa terveellisempänä. Jos hän ei edes maistanut ja kiukutteli, joutui samantien pöydästä pois (rangaistus) ja ruokaa sai vasta seuraavalla ruokailulla. Pian hän huomasi, että ilman puuroa tulee nälkä ja että on tylsää kun muut istuu pöydässä. Nykyään puuro maistuu lähes aina (määrän hän toki päättää itse), eikä tarvitse pakottaa!

"Kiu­saa­mis­ta esiin­tyy sel­väs­ti vä­hem­män niis­sä päi­vä­ko­ti­ryh­mis­sä, jois­sa edel­lä ku­va­tut ku­rin­pi­to­toi­met ei­vät ole käy­tös­sä. Näis­sä ryh­mis­sä lap­sia oh­ja­taan kes­kus­te­lun ja yh­des­sä te­ke­mi­sen avul­la, il­man suo­ria ran­gais­tuk­sia." 

Isompia lapsia voi ja on varmasti hyvä ohjata mahdollisimman paljon keskustelun avulla. Uhmaikäinen kolmevuotias, joka huutaa kurkkusuorana kaupan lattialla, ei ole ehkä vastaanottavaisin kasvatukselliselle keskustelulle. Otan ilomielin vastaan vinkkejä, miten sellaisessa tilanteessa toimitaan "oikein". Ei ole vielä omalle kohdalle sattunut, mutta ihan vastaisuuden varalle...

"Kun tun­tei­den sää­te­lyn tai­dot ovat vas­ta ke­hit­ty­mäs­sä, pien­ten las­ten on vai­kea sie­tää pet­ty­mys­tä, mie­li­pa­haa ja tur­hau­tu­mis­ta." 

En tiedä viitataanko tällä tekstissä kiusaamiseen, joka tietysti on ehdottoman kiellettyä vai näihin kurinpitomenetelmiin. Sen verran olen kuitenkin kasvatustieteeseen perehtynyt, että kehittyäkseen lapsi tarvitsee nimenomaan tilanteita, joissa voi harjoitella tai kokeilla taitojaan. Vanhempien tai muiden kasvattajien on näitä tilanteita luotava. Tätä ei nyt tietenkään pidä lukea niin, että kiusaaminen on sallittua (ei tietenkään ole ja se pitää "kitkeä" heti), eikä niin että rangaistuksia on käytettävä siksi että lapsi tottuu sietämään pettymystä. Mutta minusta rangaistustilanteita tai kurinpitotoimia ei pidä vältellä siksi, ettei lapsi vain ikinä joutuisi kohtaamaan mitään negatiivisia tuntemuksia. Eikös niitä olisi hyvä harjoitella pienessä mittakaavassa, ettei sitten myöhemmin tarvitsisi isompien pettymysten äärellä toimia äärimmäisillä tavoilla?

Lisäksi jäi mietityttämään, mistä ja miten yhteys kiusaamisen ja kurinpitotoimien välille syntyy. Kumpi oikeastaan on muna ja kumpi kana? 

Toivon todella, että tutkimus ja sitä myöten myös keskustelu varhaiskasvatuksen kurinpitotoimista jatkuu! Siihen asti varmaan moni vanhempi käyttää uhkailu-, kiristys- ja lahjontamenetelmiä, jotka ovat niitä käytännössä toimivimpia ;)